Kuten aiemmin mainitsin, olen romani. Silloin tällöin googletan erilaisia juttuja kiinnostuneena, mitä romaneihin liittyvää netissä onkaan. Kritisoin yleensä kaikkea, mitä eteeni sattuu. Pyrin ajattelemaan asiat myös toiselta kantilta, jos näkökulmani on kovin yksipuolinen. Yleisesti ottaen ajattelutapani on kuitenkin juuri tuota, minkä kohta tulette huomaamaan. Silmääni osui sitten tällainen juttu, joka sai minut ihmettelemään, mitä Suomen romanit oikeastaan haluavat:<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

”SUOMEN ROMANIFOORUMI

Suomen romanijärjestöt kokoontuivat 23.-24.03.2007 historialliseen tapaamiseen Helsingissä, jossa perustettiin Suomen romanijärjestöjen yhteinen kattojärjestö, Fintiko Romano Forum (Suomen Romani Foorumi). Perustamiskokouksen osallistui 14 paikallisen sekä kansallisen tason romanijärjestöä.”

- Hyvä, että ”meikäläisilläkin” on omia järjestöjä, jotka ajavat romanien asioita. Tällaisia järjestöjä ei ole joskus aikaisemmin ollut, ja niitä on varmasti todella tarvittu. Tämä on nyt yksi esimerkki siitä, että kyllä täällä Suomessa yhdenvertaisuus pätee ja pitää. Jos joku yksittäinen henkilö esim. valtaväestön taholta ei niin tasa-arvoisesti käyttäydy, on kysyttävä, että käyttäytyvätkö jotkut romanit siten valtaväestöä kohtaan? Eivät tasan käyttäydy.

”Liiton tarkoituksena on edistää ja valvoa Suomen lain mukaisten perusoikeuksien ja yhdenvertaisuuden toteutumista.”

- Tässä ollaan tietysti hyvällä asialla, mutta olen nyt kyllä sitä mieltä, että perusoikeudet romaneilla ovat täsmälleen samat kuin valtaväestölläkin. Suomessa on kaikki edellytykset normaaliin elämään. Perusoikeudet toteutuvat, jos ne halutaan käyttää. Täällä on oppivelvollisuus, joka toteutuisi – mutta miksi lintsarit pääsevät vähällä? Tiedän monta pari vuotta vanhempaa, oman ikäistä ja hiukan nuorempia romaneita, jotka ovat keskeyttäneet peruskoulunsa vaikka ovat alaikäisiä, eivätkä todellakaan ole suorittaneet sitä loppuun. En ymmärrä, miksi tuollaista annetaan tapahtua – ja edes, että miten? Voin kertoa, että kun minua kiusasi sankka oppilaitten joukko ysillä, lintsasin koulusta parisen kuukautta, ennen kuin asiasta nousi iso polemiikki. Lintsaamiseni johdosta minua ehdotettiin perhekotiin, jonne en loppujen lopuksi koskaan päätynyt… Kävin sitten kouluni normaalisti loppuun. Täällä tuo koulun keskeyttäminen ei olisi todellakaan onnistunut, ja hyvä niin. Lisäksi haluan sanoa, että täällä on mahdollisuus kouluttaa itseään muutenkin. On kursseja, kerhoja, harrastusmahdollisuuksia. On vaikka ja mitä. Täytyisi kuitenkin muistaa, että yhdenvertaisuus ja oikeudet tuovat mukanaan velvollisuuksia. Näihin asioihin minusta täytyisi tarttua, eikä aina paasata siitä, että tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta täytyy edistää. Romanien on omalta osaltaan tultava vastaan. [Annas olla, jos menisin aukomaan suutani vaikkapa jossain romanijuhlissa. Saisin kuulla olevani vaikka mikä.]


” Romanikulttuurin ja kielen asema on turvattu perustuslaissa, muttei käytännössä. Tämä tulee olemaan perustetun liiton agendalla keskeisessä asemassa. Erityisen huomion kohteena uuden liitona ohjelmassa tulee olemaan Suomen romanien sosiaalinen, taloudellinen, sivistyksellinen, poliittinen ja kulttuurillinen tilanne.”

- Romanikulttuurihan kukoistaa. Romanivaatteiden hankintaan annetaan tarvittaessa avustusrahaa. Romanit saavat elää kulttuurin mukaan, kuka vain haluaa. Romanikulttuurista pidetään esitelmiä ja luentoja. Valtaväestöä pyydetään ottamaan huomioon seikkoja romanikulttuurista, mikä on tietysti hyvä, ja hehän ottavat. Esimerkkinä sairaalat ynnä muut. Romanikielen opetusta saa kouluissa. Romanikielen oppimateriaalia on saatavilla, kuka vain viitsii tilata. On romanikielen opettajia ynnä muuta. Romanien sosiaalinen tilanne on yleisesti ottaen hyvä. Romanit itse vaikuttavat sosiaaliseen tilanteeseen aika pitkälti, mutta toki joukossa on ihmisiä, jotka eivät haluakaan tulla meitä vastaan. Monen romanin taloudelliset varat tulevat suoraan sossusta. Miksi? Siksi, ettei ole koulutusta – eikä työtä. On toki olemassa sellaisia romaneita, jotka aktiivisesti kouluttavat itseään ja haluaisivat kovasti tehdä töitä, mutta jostain syystä töitä ei järjesty… Itse kuulun nimenomaan siihen porukkaan, joka tekisi töitä ihan niin paljon kuin saisi tehdä. Syksyllä aion kyllä mennä takaisin koulun penkille, ellei töitä ilmaannu. Romanien poliittinen tilanne… Siitä en osaa sanoa juuta enkä jaata. Poliittinen tilanne voisi varmasti olla parempikin. Kulttuurillinen tilanne on kuitenkin juuri se, mitä tämän kappaleen alussa sanoin: kulttuuri kukoistaa, ottakoon kukin tuon omalla tavallaan.

”Euroopan neuvoston jäsenmaista 24 maata on laatinut erityisen romanipoliittisen ohjelman. Fintiko Romano Forum painottaa, että Suomen uuden hallituksen on aika tehdä omansa.”

Voi hyvänen aika. Vaikka olen romani ja elän romanin lailla siinä mielessä, että noudatan suurinta osaa romanitavoista ja pukeudun perinteisiin romanivaatteisiin, täytyy ehdottomasti kysyä, että ettei tässä nyt vain olisi yksi esimerkki siitä, että romanit yrittävät tehdä valtaväestöstä syyllisen? Syyllisen nimenomaan siihen, että kouluja ei käydä, ynnä muuta… Toki syytä tuossa asiassa onkin siinä mielessä, että koulut annetaan keskeyttää. Ne pitäisi käyttää jokaisella loppuun vaikka väkisin.

En myöskään ymmärrä tapaa, millä puhutaan siitä, että tällaiset asiat kuin koulunkäynti yms. eivät tule niinkään ”perinteisenä”. Minulle koulunkäynti ja harrastukset ovat ainakin tulleet erittäin luonnollisena osana elämää. Ei niitä ole minusta tarvinnut erikseen miettiä. On ollut selvää, että kouluun mennään ja se käydään – mahdollisesti vielä myös hyvällä menestyksellä. Koulunkäynti jollekin vanhemmalle ihmiselle varmasti onkin vierasta. Eihän tästä ole kauaa, kun romanit kiertelivät ynnä muuta. Minun ikäluokkani on kuitenkin asunut paikoillaan ja saanut valmiudet käydä koulua. Mikä siinä siis on niin ihmeellistä?